2627282930311
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
30123456

AddThis Feed Button RSS

 Kesää
23.07.2009 14:37 | Rosa

Kesä on jo pitkällä ja rauhallisesti on mennyt – treenikenttiä ei olla paljoa kulutettu ohjaajan motivaatiopulan takia.

Kesän alussa 5.-7.6. matkasimme ensimmäiselle kesäreissulle Jurmon saareen. Se sijaitsee Nauvon kohilla ulkosaaristossa, kolmen tunnin merimatkan päässä. Jurmo on melko karu ja kaunis saari. Kivisen maiseman lisäksi saarella on paikoin heinikkoa, metsää, hiekkasärkkiä, eläinkunnasta mainittakoon alpakat ja lampaat. Myöhemmin kesällä saarella laiduntaa "villinä" myös ylämaankarjaa (Highland Cattle). Hui! Perillä Jurmossa Jokke sai olla pitkässä liinassa mökinpihalla (vahtaamassa) ja nuuhkutella raikasta merituulta. Lauantaina kävelimme saarella pidemmän matkan ja koira oli sen jälkeen onnellisen väsynyt :) Hieno reissu!

Kesä-heinäkuun vaihteessa Jokke vietti viikon koirahoitolassa, kun emäntä oli omalla lomalla Pärnussa. Ennestään tuntematon hoitola meille (Casa de Perros 55km Helsingistä). Kaikki oli kuulemma mennyt Jokella hyvin viikon aikana ja koira oli päässyt myös luxuslenkeille – pellolle vapaana juoksentelemaan, ihan luvan kanssa :D

10.-12.7. vietimme viikonlopun Jämsänkoskella kasvattajan (Big Bugbear's) järjestämällä tottelevaisuusleirillä. Kouluttajana oli Kaisa Salovuori. Koirakot käytiin läpi lauantaina ja sunnuntaina, jokainen sai varmasti kotiin mukaan viemisiksi rutkasti uusia vinkkejä. Joken kanssa keskityttiin seuraamisen lisäksi, paikalla oloon ja ohituksiin. Kiitos Kaisa! Ja iso kiitos myös kaikille leirillä olleille ja Riikalle järkkäämisestä. Mukavaa oli – jälleen kerran.

Tänään on pakattava taas auto huomista leiriä varten. Aamulla ajellaan koira kyydissä Inkooseen, jossa osallistutaan pe-su FWRC:n kansallistenlajien leirille. Tänä vuonna osallistumme Jan Vartiaisen tottelevaisuuskoulutukseen.


 - Rosa | Kommentoi




 Jokke 4 vuotta 28.5.2009
28.05.2009 07:38 | Rosa

 Jokella on tänään synttärit – 4 vuotta ois sit plakkarissa.

Hakutreenit on jatkuneet kerran-pari viikossa, tottista myös treenaillaan. Takapakkeja on tullut ja välillä taas tuntuu että täähän sujuu… vaihtelevaa siis edelleen. 

Lupaan Jokelle myös enemmän pitkiä kävelylenkkejä, jotta olisi mieli tyyni :) 

Viikon päästä Jurmon saarelle merituulta haistelemaan… 


 - Rosa | Kommentoi




 iisi viikko
18.04.2009 13:39 | Rosa

Tällä viikolla on treenailtu vaan keskiviikkona. Käytiin ottaa seuraamista ja noutoja. Meni aika ok, väsyttävää hommaa tuntu koiralle olevan… 

Sen jälkeen pitkästä aikaa esineruutu. Tallattiin n.50 x 50m alue metsäiselle rinteelle Espoossa. Palkkana oli "herkkuruokaa" purkista, jonka jätin etulinjan taakse kannon päälle odottelemaan. Jokke meni ihan sekasin siitä ja meinas karata heti palkalle kun lähetin sen ruutuun. Sari ehti onneks just pelastaa tilanteen... kiitti! Uudelleen lähetys ja noushan se yks esine sieltä keskeltä. Ei kannattanut ottaa enempää – palkka ja autoon.  Useammin nyt vaan tätäkin ja ens kerralla sit kapeeta kaistaletta ja esine sinne 50metriin. Ja siitä sit edetään kun toistoja tulee riittävästi ja alkaa sujumaan.

Ai niin, Jokke oli ennen treenejä taas pissalenkillä ja kohdattiin Boris (malinois uros) siinä lenkillä ja käveltiin pätkä taas yhtä matkaa. Jokke ei räyhännyt Borikselle taaskaan! Boris on varmaan ainoo uros jota Jokke sietää... no, mut Boris onkin aivan ihq ;)

Aurinkoisia treenikelejä kaikille :)


 - Rosa | Kommentoi




 Käytiin sitten näyttelyssäkin… AAARgh!
14.04.2009 11:17 | R

Terveiset Partakoskelta!

Vietettiin pääsiäinen perjantaista maanantaihin Partakoskella (Savitaipale) tuttujen mökillä. Oli todella mukavaa päästä kaupungista maalle vähän haistelemaan maalaisilmaa. Mukaan pakkasin autollisen tavaraa, koiran, pojan ja sukulaistytön, Rosen.  Savitaipaleella treffattiin Kirsin ja Teron kanssa, jotka tulivat myös maalle koiriensa Incan & Kingin kanssa. Kingi on Joken veli.  Poikakoirat saivat sitten vuorotella Incan seurassa. Samaan aikaan… ei. Pari kertaa pääsivät pujahtamaan ovista kuonokkain, mutta onneksi oltiin nopeita.

Jokke nautti vapaudesta! Sai olla pihalla vapaana ja nuuhkuttaa lähimaastoa ihan vapaasti. Pysyi hyvin pihassa ja tuli kutsuttaessa luokse. Incan kanssa tulivat loistavasti toimeen. Lauantaina tehtiin pientä hakutreenia tontilla. Lapset (15- ja 11-vuotiaat) puskiin ohjeiden ja palkkojen kera – ja sitten ilmaisut, 4 pistoa, valmiit maalimiehet. Lunta oli vielä ihan liikaa.... ja ohjaajalla tuli ainakin kuuma! Tais tulla toisellakin ohjaajalla;)  Päivällä käytiin vielä Kärnäkoskella metsälenkillä. Vuorilinnoituksen laavu oli palanut maantasalle, höh! No, näytin kuitenkin tämän lempparipaikkani kavereille, etenkin kesällä paikka on aivan ihana!

Kingi toimi meille myös häiriökoirakkona kun harjoiteltiin ohituksia. Ihan hyvin meni. Pieni pätkä tottista, mutta Jokke oli jo niin väsynyt, ettei kannattanut paljoa tahkoa enää.

Juu, minä hullu olin ilmoittanut Joken Lappeenrannan KV näyttelyyn. Se olikin sitten sunnuntaina 12.4. Mökiltä oli vaan alle 50 km Lappeenrantaan, joten oli tosi kätevää. Mahduttiin hyvin yhteen autoon.

Rotikoita oli ilmoitettu vaan 27 koiraa. Joken lisäksi urosten avoimessa luokassa ei ollut kuin yksi koira. Onneksi!  Jännitin ihan hirveesti miten käy just Joken käyttäytymisen kanssa… ja puihinhan se meni.  "Siviilissä" ollaan edistytty ohituksissa ihan ok, mutta nyt heti kun ite jännitin ja matkalla kehälle pääs pari koiraa rähähtämään Jokelle, oli soppa valmis! Se että jouduin pitämään pantaa tiukalla ei edesauttanut koiran rauhoittumista. Onneksi ei mitään päässyt käymään ja tuomari sai koiran vielä arvostelluksi (EH2).  Tuomarin linja oli meille todellakin suopea – ei lennetty kehästä. Pyysin tuomarilta anteeksi koiran käyttäytymistä, johon tuomari: " It's rottweiler.". Ei sovi mun hermoille kyllä toi näyttelyissä käyminen – ainakaan tällaisen koiran kanssa, joka on vilkas puupää;) Kiitos ja anteeksi!

Takas mökille. Ja sit taas syötiin ja touhuttiin ja syötiin… ja joka ilta saunottiin:) Mikäs sen mukavampaa pääsiäisen viettoa oiskaan:)


( Päivitetty: 14.04.2009 12:02 )

 - R | Kommentoi




 Maalis-huhtikuu
10.04.2009 10:41 | Rosa

 

Kuukausi on taas kulunut viimeksi kun kirjoittelin blogiin.  Ja olllaanhan me jotain tässä tehtykin.

Itse kävin maaliskuun puolessa välissä Itä-Suomi turneella – akselilla Joensuu- Kuopio – katsastamassa miten Joken sukulaiset voivat ja miltä ne uudet pienet pallerot näyttivät. Joensuussa näin Joken 2 veljeä ja on ne vaan kaikki ihan erilaisia, omia ittejään. Kasvattajan luona Karttulassa  oli 6 viikkosia Minin ja Nallen pentuja 8 kappaletta (Big Bugbear's F-pentue). Ne ovat aina vaan niin suloisia nuo pienet rotikan pennut! 

Meillä Joken kanssa on treenit jatkuneet samaan tahtiin. Viikonloppuisin metsässä hakua ja viikolla ainakin yhet tottistreenit kimpassa kavereitten kanssa. Palkkana on ollut patukka ja purutyyny. 

MUTTA… oltiin nyt viime sunnuntaina 5.4. Porvoossa Susanna Mölsän tottelevaisuusseminaarissa yhtenä harjoituskoirakkona.  Meidän vuoro oli ensimmäisenä. Paneuduimme kontaktiin. Kerroin Suskille ongelmamme, Joken vilkkauden ja sen että menee ihan turhaa energiaa sähläilyyn treeneissä.

   Keskityttiin kontaktiin ja lisättiin häiriötä sen mukaan mitä koira kesti.  Hiottiin palkkausta ja todettiin kesken kaiken että pallo on Jokelle parempi palkka  – ei patukka. Vaihdoin palkkaa jonkun aikaa sitten pallosta patukkaan, sen takia että Jokke ei tuonut palloa mulle tarpeeksi hyvin. Halusin välttää sen ettei se ittekseen lällätä pallon kanssa pitkin kenttää. No, nyt kuitenkin otettiin pallo taas palkaksi – ja Jokke myös toi sitä mulle ylättävän hyvin.  Lopulta päästiin jopa liikkeelle, seuraamista suoraan ja koira pysyi kohillaan.  

   Olin tyytyväinen seminaariin ja oli mielenkiintoista nähdä erilaisia koirakoita. Suski kävi myös kaikki pk-tottiksen osa-alueet läpi ja kertoi mielestäni hyvin selkeästi miten viedä koiraa eteenpäin joka alueella.

Tällä viikolla sitten seminaarin jälkeen ekoissa treeneissä KAIKKI meni päin p…ttä! Kentällä oli kauempana toinen koira häiriönä ja ohi meni ulkoilijoita koirineen... siinähän se sit oli ja meni kaikki keskittyminen ja silleen. Uudet "metodit", eri palkka kuin aikoihin jne. Ja itellä meni herrrrmo. Siitähän se soppa syntyy :(

Eilen otettiin sit uudelleen, kun oltiin treenamassa  Sarin ja Boriksen kanssa. 

Otin pallotelineen käyttöön. Pallo on siis telineessä vasemmalla puolella koiran päänn kohdalla näkyvissä. Ensin lyhyt pätkä ja palkka. Sitten uudelleen ja pidempään… käännöksiä vasemmalle ja suoraa jne.  Huh! Meillä meni ihan tooosi hyvin aiempaan verratuna. Koira pysy kohillaan ja pakotteen jälkeen kun muistin vielä kehua se paransi :)

Tokalla kierroksella otin taas seuraamista ja noutoja. Jokke tykkää noudoista ja hakee ja tuo kapulaa reippaasti. Palkkasin pallolla. 

Treenien jälkeen lähdettiin vielä yhteiselle kävelylenkille poikien (uroskoirien)kanssa. Jokkehan ei siedä muita uroksia ja räyhää remmissä usein. Tästä yritän kokoajan päästä eroon. Jokke ja Boris ei rähisseet kertaakaan toisilleen!  Pientä kyttäämistä missä toinen menee, mutta sehän kuuluu asiaan. Hitto olin tyytyväinen :) Jee!

 Nyt lähdetään landelle ja siitä sitten pääsiäisen jälkeen lisää!


 - Rosa | Kommentoi



©2009 layout5 - suntuubi.com